Repsahduksia

On se kumma, että kun tajuaa laihtuneensa ns. helposti, niin päästää elämänsä sen jälkeen ihan hunningolle. Alussa olin intopinkeänä menossa jumppaan ja syömässä terveellisesti. Viime aikoina - blaah - olen ollut suorastaan turmiolla.

Olen keksinyt vaikka sun vallan mitä tekosyitä olla menemättä jumppaan (on kiire, on joku tärkeä tehtävä, huono keli ulkona jne.). Ja herkkuja on kulunut kuin entiseen malliin - lähes joka päivä! Onneksi yhteen asiaan olen jo ehdollistunut eli annoskokojen pienentämiseen. Enää ei vain yksinkertaisesti jaksa syödä samanlaisia määriä kuin ennen.

Koululla syömisen ihanuus on siinä, ettei tarvitse tehdä itse ruokaa, eikä tiskata. Lisäksi ruoka on melkeinpä aina terveellistä ja salaattivalikoima hyvä. Edullistakin se on. En usko, että 2,20 euron hintaan saa tehtyä tuollaista ateriaa kotona itselleen. Juurikin yliopistolla syöminen on yksi onnistumiseni perustuksista: puolet lautasesta täyteen salaattia, niin ei tule syötyä yhtä paljon lämmintä ruokaa :)

Vaaka teki ensimmäistä kertaa ikävän yllätyksen hilatessaan painoani puoli kiloa ylöspäin. Vielä viime viikolla iloitsin 68 kilogrammasta, nyt sain ihmetellä vähän isompaa lukua. No en kyllä edes ihmettele. Karkkia, herkkuja, hyvää ruokaa, limpparia, energiajuomaa töissä, alkoholia - siinäpä syyt pienelle painonnousulle. Mutta onneksi ei tuon enempää ole tullut massaa lisää. Taitaa tuo jonkinlainen kuntoilupuoli kuitenkin avittaa, vaikka en mikään ahkera jumppaaja ole ollutkaan! Ja ne vatsalihasharjoitukset kotona ovat jääneet lähes unholaan. Tänään kuitenkin otan itseä niskasta kiinni. Huhtikuun loppuun ei ole enää montaa kuukautta ja kiloja on karistettavana useampi kappale.

Terveisiä kiinteytyksestä!

Kävin tänään piiiitkästä aikaa JoenVolin jumpassa. En varmaan paljoa valehtele, jos sanon, että viime kerrasta on yli kaks viikkoa aikaa! Oli tarkoitus vetäistä maanantain parhaat palat eli venyttely + kiinteytys, mutta porukat olivat käymässä, joten jouduin jättämään venyttelyn väliin.

Oli todella vaikea lähteä niin pitkän tauon jälkeen jumppaan - ihan kuin olis menny sinne ekaa kertaa! Niin sitä kuitenkin lähti kone liikkeelle ja kiinteytys oli taasen kivaa :)

Viime viikko meni sijaistaessa, joten en iltaisin tehnyt muuta kuin lepäsin. Maanantai-iltana sain vielä raahattua itseni koiran, ihanan Ronin, kanssa lenkille, mutta loput illat lahnailin. En tehnyt edes vatsoja, vaikkei se olisikaan ollut niin kamalan työläs juttu.

Kävin varmistusmittauksessa TP:llä perjantaina ja onnekseni totesin, että 69:ssä ollaan edelleen.

Jaksoin tosi hyvin jumpassa ja oli jopa kivaa, kun tuli hiki. Silloin ihan alkuun esimerkiksi reisisarjat tuntui kamalana poltteena lihaksissa, mutta nyt ne sujuivat helposti. Taidan olla sittenkin kehittynyt! Nyt vaan takaisin normirytmiin kiinni - myös syömisten suhteen, sillä viime ajat olen tainnut elää pelkillä hiilihydraateilla :O

69

Otsikkoni houkuttelee kirjoittamaan eräästä aiheesta. Aiheen vuoksi en taida läväyttää tätä FB:n seinälle, vaan kirjoitan ihan huomaamattomasti, piilossa :)

Petri Nygård laulaa, että "seksi on parasta hyötyliikuntaa". Riippuu varmasti, millä mittapuulla tuota parhautta mitataan, mutta voin sanoa olevani kahta mieltä: kivointa ehdottomasti juu, mutta ei kai erityisen tehokasta kuitenkaan.

Oikaisen tässä nyt heti alkuun teille syntyneen väärinkäsityksen: en suinkaan aio paljastaa teille sänkyelämämme syvimpiä saloja, vaan pysytellä ihan yleisellä tasolla. Jos jotain yksityistä mukaan sujahtaa, niin se annettakoon minulle anteeksi.

Kunnon kohottaminen uskoakseni kohottaa myös sänkykuntoa. Siksipä näin ollen jaksaa olla virkeänä paremmin myös noissa yöllisissä (tai mihkä aikaan kukakin tykkää harrastaa) puuhissa. En osaa oikein sanoa,  onko vielä omalla kohdalla ollu vaikutusta, mutta haluan ainaskii uskoa niin.

Lisäksi terveellisellä ruokavaliolla on selkeä yhteys libidoon. Rasvaisen ja suolaisen ruuan syönti laskee seksihaluja, joten tässäpä immeisille jälleen yksi hyvä syy pysyä erossa moisista ruuista. Myös suklaan sanotaan olevan seksin korvike. Ja voin hyvin jopa kompata tätä - kun karkit maistuu, niin seksi ei. Voisko olla niin, että sokeri tuottaa niin paljon hyvänolonhormonia kehoon, ettei sitä oloa tartte enää sit hakea makuukamarin puolelta?!?

Synnyttäviä ja synnyttäneitä naisia käsketään treenaamaan lantionpohjanlihaksia, jotta ei tulisi ongelmia esim. virtsan pidättämisen kanssa jälkikäteen. Tunnustan, olen yksi niistä laiskureista, jotka eivät treenanneet. Mutta kaipa mie sit oon niin nuori, ettei ongelmia tullut. Ulkomaanreissulla pistäytyimme seksikauppaan ja ostin sieltä ns. geishakuulat lantionpohjanlihasten treenaamista varten. Paremman seksin toivossa?!? Varmaan sitäkin, mutta ajattelin, että vahvat lantionpohjanlihakset auttavat kroppaa pysymään paremmassa ryhdissä sekä samalla vahvistuvat syvät vatsalihakset. Olenkohan 2-3 kertaa kuuliani käyttänyt, eli ei niistä suunnatonta hyötyä ole ollut, mutta olen myös silloin tällöin muistanut treenailla sisälihaksiani esim. töissä ja telkkaria katsellessa. Kantsii kokeilla. Siinä ei häviä mitään, ei edes aikaa :)

Sellaista tällä kertaa. Ja tosiaan, vaaka näytti 69 kiloa. Alaspäin, alaspäin!!

Ei oikeastaan mitään uutta

Voi kun olisikin jotain jännää kirjoitettavaa. Mutta kun ei.

Viikko sitten lauantaina velipoika mennä pamautti naimisiin ja tarjosi vaimokkeensa kanssa herkkuja sen kunniaksi. Ruuat olivat hyviä ja hyvän tavan mukaisesti maistoin kaikkea - maltillisesti. Mutta nuoripari oli myös keksinyt ultimatehoukuttelevan idean: karkkibaarin. Lasipurkeissa oli tarjolla ääretön määrä suklaakonvehteja ja tikkareita. En voinut millään vastustaa kiusausta vaan vatsaani upposi karkki toisensa jälkeen. Nam nam! Onneksi en koe olevani "laihiksella", niin ajattelin, että nämä ovat tällaisia elämään kuuluvia tapahtumia - eivät jokapäiväisiä, joten miksen vetäisi sitten karkkia niin että napa ruskaa :D

Seuraavana päivänä kävimme kaverin pojan 3-vuotissynttäreillä, ja siellä oli edellisen päivän karkkiähkyn jälkeen helpompaa ottaa vain vähän kaikkia herkkuja.

Tiistaina ja keskiviikkona kävin molempina päivinä zumbassa, josta tiistain jumppa järjestettiin Utrassa asti - sinne on täältä meiltä kotoa ehkä kuutisen kilometriä. Poljin sen sitten pyörällä edestakaisin alku- ja jälkilämmöiksi. Se zumbatunti oli ihan mieletön - ohjaaja oli hirmuisen innoissaan zumbasta, joten "tanssin riemu" tarttui meihin muihinkin. Tykkäsin kovasti.

Vaaka on ollut minulle kaiken herkuttelun jälkeen armollinen pysyessään 70 kilossa. Täytyy olla iloinen, ettei paino tosiaan pompsahda ylöspäin.

Ostin TP:lle jemmaan sellaisia proteiinipatukoita. Ajattelin, että ne ovat säilyvä ja järkevämpi välipala kuin esim. suklaapatukat. Kovasti ne lupaavat paljon proteiinia ja vähän hiilihydraatteja melko pienellä kalorimäärällä. Noh, onneksi ne ovat vain hätätapauksia varten, joten tuskin rupean niitä ruuakseni vetelemään kuitenkaan.

Oon ollut myös reipas ja tehnyt vatsalihasliikkeitä joka toinen päivä kotona. Syytäkin on - makkarankuorijumppavaatteet eivät saa minua vain näyttämään makkaralta, vaan paljastavat ikävät mahaläskini. Tähän loppuun käy lainaus J:n suusta: "Ei, et ole lihava, olet vain pyöreämasuinen."

Tasan seittemänkymmentä

TP:n epäluotettava vaaka antoi tänään kahdesti 70:n osuman, joten luotan siihen silti. Pitkään se taas jumikin 71:ssä, joten muutos oli odotettu ja mieleinen.

Oon kyllä herkutellu tän viikon aikana tosi paljon: lauantaina oli kaverin 30-vuotissynttärit ja siellä tuli syötyä kaikkee hyvää, Prismalla oli irtokarkit tarjouksessa ja niitähän piti saada, tiistaina tehtiin jämämaidosta pannaria, herkkuruokaakin on tehty pari kertaa peräkkäin ja työkaveri toi ulkomaanreissusta suklaata, niin sitä maistoin pari palaa.

Kävin maanantaina bodyaerobicissa, joka oli ihan hirveää. Sitä veti joku kuntoiluhullu nainen ja mie meinasin kuolla! Askelsarjat oli vaikeita ja kaikki tehtiin tosi kovalla temmolla. Huh haloo! Tiistain zumbakin oli karmiva kokemus ja saman setin olin sentään vetäny jo kerran. Näytän vieläki ihan pelleltä zumbassa, kun meen väärään suuntaan väärillä liikkeillä.

Tänään, kilon tiputtamisen kunniaksi, kävin hölkkäämässä pitkästä aikaa. Noljakan mäkiset maastot yrittivät viedä minusta voiton, mutta minä tyttö vaan hölkkäsin koko matkan. Jeij!

Huomasin, että Intersportin alennusmyynnissä on huomenna halvennuksessa jumppatoppi ja -trikoot. Ainakin sellaisen topin haluan, saatan myös huimalla ja ostaa trikoot. Ja sitten näytän jumpassa ihan makkaralta.

StepAerobic - tykkäsin!

Antti sanoi, etten saa päivittää blogia kuin korkeintaan kaksi kertaa viikossa, joten tottelen Anttia. Siitä syystä viime kirjoituksesta on viikko aikaa!

Koska miun viikot on töiden puolesta todella repaleiset, joudun käymään satunnaisissa jumpissa - mitkä nyt sattuu kalenteriin sopimaan. Tämän päivän D-vuorosta sain puolet kipattua pois, joten ehdin juuri ja juuri täysillä polkien ja optimaalisen reittivalinnan turvin Mutalaan StepAerobiciin. Koskaan en ole sellaisessa käynyt, joten taas sain yhden uuden lajin repertuaariini. Perusliikkeet steppilaudalla olivat sopivan yksinkertaisia, vaikka osaa oppiessa menikin hetki. Minun onneni oli, että ohjaaja oli sijainen, joten hänellä oli ihan omat kuvionsa, joita muutkaan jumppaajat eivät vielä tunteneet. Tunti meni tosi nopsaan ja oli mielestäni temmoltaan sopiva, ehkä jopa vähän lepsu. Kuulinkin, kun kaksi tyttöä jutteli tunnin jälkeen, että olipas kiva, kun tää oli tällainen kevyt jumppa. Mutta kyllä miulle tuli hiki, joten asiansa ajoi :)

Tällä viikolla herkut ovat houkutelleet urakalla. Keskiviikkona söin sipsejä ja torstaina karkkia. Ja vieläkin vaan tekis lisää. Tyhmät herkut!

TP:n vaaka näyttää sitä 71 kiloa, vaikka yksi päivä yhden mittauksen ajan pompsahtikin takaisin 72:een. Se suretti kyllä, mutta toisaalta - onhan tuohon kevääseen vielä aikaa, enkä ainakaan vielä taho sellaiselle porkkanakuurille.

Oon taas vieny ja hakenu Panua hoitoon / hoidosta pyöräillen. Karsikkoon on kuitenki n. 2,5 km matkaa, niin se tekee päivässä 10 km pyöräilyä. Luulis senkin alkavan jo näkyä jossain pikkuhiljaa.

Iloinen kilosta :)

Nyt se lähti! Eka kilo! Hyvä minä!

Vaaka näytti siis eilen ja tänään 71 kg työvaatteet päällä. Täten virallisesti ilmoitan keventyneeni yhden kilogramman. Kuten J sanoi, sehän on yksi maitopurkki eli aika paljon.

Tätä saavutusta juhlimme tänään käymällä töitten välissä kävely- ja hölkkälenkillä.

Eilen kylläkin käytiin ulkona syömässä. Martinassa tilasin pestopossua ja jälkiruuaksi jonkun lakritsijäätelöjutun. Oli ihanaa, kun ravintolassa ruokavalintaani ei vaikuttanut se, minkä ruuan kanssa on parhaat perunat, vaan se, minkä kanssa on parhaat kasvikset :) Ja annoskokojen pienentämisen vaikutus näkyi ruokaillessa - en jaksanut syödä annostani kokonaan, vaan J söi puolet toisesta possupihvistä ja perunamuusi jäi suurimmaksi osaksi lautaselle. Sorruin Gloriassa sokerisiideriin, kun join Golden Cap Wicked -siiderin. Välillä pitää herkutella.

Tänään en jaksanut syödä kokonaan Rainbow'n Pork & Soy Wok -valmisruoka-annosta, vaan 1/3 jäi syömättä. Jännää.

Välillä positiivinen blogipäivitys, olkaa hyvät :D

Uusia lajeja ja varusteita

Jostainhan se ilo pitää repiä, kun paino ei lähde vieläkään laskusuuntaan. Olen nainen ja siten vähän turhamainen olento. Joten kävin perjantaina hakemassa vauhtia liikuntaharrastukselleni Sokoksen 3+1-päiviltä. Siellä olivat tarjouksessa Reebokin training-kengät, ja semmoiset tarttuivatkin minulle matkaan. Ne ovat tyylikkäät mustat ja violetit, eli kyllä nyt kelpaa jumppailla. Ovat ne hyvät jalassakin :) Entiset kenkäni olivat valehtelematta varmaankin vuosimallia -99, siltä ajalta, kun aloitin yläasteen. Käytiin ne äitin kanssa yhdessä ostamassa silloin. Että annoin luvan itselleni tehdä uudistuksen jumppakenkäosastolla. Nuo vanhat kengät (ehjät ja siistit vieläkin) aion lahjoittaa Konttiin tai Fidalle. Meneepähän hyvään tarkoitukseen.

Eilen oli yliopiston liikuntailtapäivä ja monista erilaisista liikuntamuodoista valitsin spinningin eli sisäpyöräilyn, jota sai kokeilla Kuntokeskus Kaislalla ilmaiseksi. Menin tunnille "hyvissä ajoin" eli 20 minuuttia ennen tunnin alkua. Kaikki paikat olivat kuulemma jo menneet heti, kun salin ovi aukaistiin puoli tuntia ennen h-hetkeä. Eipä siinä mitään, jäin sitten yli tunniksi odottamaan bodypump-tuntia. Ja hyvä niin, sillä senkin paikat menivät reilusti ennen jumpan alkua. Ikinä en ole pumpissa käynyt ja tuskin jatkossa käynkään. Vaikeaa oli kaikkien välineiden kanssa pelleily ja minä ensikertalaisena olin muutenkin ihan hukassa. Ylävartalon lihakset ovat nyt kyllä kipeät, että varmasti oli tehokasta!

Tänään uusia jumppavermeitä ja lajeja tulee myös, sillä aion mennä hankkimaan kunnolliset sportti-rintaliivit (Myyn Järistyksessä on sellaiset tarjouksessa, siksi tietenkin) sekä illalla kokeilla zumban jälkeen ekaa kertaa elämässäni pilatesta. Sinne onneksi Anna tulee mukaan, niin ei tartte yksin uunoilla.

Huomenna käyn taas TP:llä vaa'alla ja masennun 72:stani. Mutta sellaista elämä on!

72 kg, come on?!?

Miksi se ei tipu? Olenko liian kärsimätön?

Päätin, että alan elää semmoista elämää kuin haluan jatkossa aina elääkin - ei mitään kalorienlaskentaa ja kiljuvaa nälkää tai jatkuvaa itsensä rääkkäämistä urheilun parissa. Vaan tavallista ruokaa (nyt hieman hillitymmillä annoskoilla), pieniä herkutteluhetkiä (karkkipussia ei tartte syödä kokonaan kerralla) ja vähän lisää liikuntaa (ennen kaikki liikuntani oli pelkkää hyötyliikuntaa).

Mutta jos tällä tyylillä saan painoni vain pysymään paikallaan, niin voi voi. En tahdo nälkäkuurille ja himoliikkujaksi.

Toivoin hidasta mutta varmaa painon putoamista. Tämä on ainakin hidasta, varmasta en kyllä sitten tiedä :(

Ai niin, yksi repsahdus tuli maanantai-iltana, kun katsoimme elokuvaa. Hirveästi alkoi tehdä mieli karkkia ja niin sitä sitten syötiin - pari pussia kahteen pekkaan. Ei hyvä. Mutta hyvältä se maistui :D

Jos jotain positiivista pitää hakea, niin olo on kyllä kevyempi, vaikkei se vaa'alla näykään. Ja työvaatteet tuntuu kivemmilta päällä, mutta oiskohan se vaan jotain lumevaikutusta!

Työt häiritsevät liikkumista

Olinpas suunnitellut meneväni perjantaina Rantakylään reisi-vatsa-pakara-jumppaan. Sitten tuli puhelu työkaverilta, joka halusi minun tekevän hänen perjantain iltavuoronsa. Eipä siinä auttanut kuin suostua - reilu kollega kun olen. En sitten jumpannut vaan istuin TP:n kassassa illan.

Muutenkin nuo iltatyöt ovat myrkkyä jumppien suhteen. Maksimissaan kahtena iltana viikossa pääsen ohjattuun ryhmäliikuntaan, koska muina iltoina on töitä. Tosin onneksi maanantaille ei ole siunaantunut kuin pari vuoroa, joten silloin (esim. tänään) pääsen venyttelyyn ja kiinteytykseen.

Juttelin Marjan kanssa parisen viikkoa sitten aiheesta iltatyöt ja Joen VoLin jumpat. Hän oli myös samaa mieltä, että parhaat jumpat on juuri niinä iltoina, jolloin on töitä. Ja lisäksi - jos kykit kolmena iltana viikossa töissä, niin olisihan se mukava päästä edes joku ilta viettämään vapaa-aikaa muunkin kuin jumpan merkeissä. Mekin ollaan jo pitkään suunniteltu, että pitäis mennä käymään vaikka missä, mutta näinköhän taaskaan tällä viikolla onnistuu!

Ai niin, J lupasi minulle palkinnon, mikäli onnistun tuossa 63 kg tavoitteessani! Kun se kysyi, mitä haluan palkinnoksi, vastasin, että olkoon se minulle yllätys. Että saa opetella tuntemaan minua sen verran, että tietää, mistä tykkäisin :)

Olen alkuinnostuksissani mitannut joka päivä painoani TP:llä... 72 kilossa se jumii, joten ehkäpä pitäis pitää vähän pidempiä punnitusvälejä :D

Vedonlyönnistä potkua yritykseen

Jotta laihdutusprojektissani olisi vähän lisäkannustetta, osallistuin työkavereiden väliseen vedonlyöntiin: huhtikuun loppuun mennessä oma ilmoittama määrä pois massaa tai joutuu maksamaan vetoon osallistuneille 100 euroa.

Ihan en tuota 60 kg uskaltanut luvata, mutta 63 kg vois olla vaa'an lukema keväällä. Työpaikan vaaka näyttää yläkanttiin (ihan oikeasti), joten sillä mitattu eilinen tulos oli 72,5 kg. Lähes 10 kg siis pois - ja mielellään pysyvästi.

Blogille oli tullut kaksi seuraajaa, joten ihan senkin takia täytyy nyt tsemppailla. Koitan päivitellä tänne tasaisin väliajoin onnistumisia ja "repsahduksia" sekä kaikenlaisia tuntemuksiani matkan varrelta.

Tänään olisi kovasti mieliteko lähteä työvuoron jälkeen eli myöhään illalla vielä joko hölkkälenkille tai pyöräilemään. Toivottavasti ei sada vettä :)

Tavoite: 60 kg

Oon nyt innostunu niin kovasti tästä bloggaamisesta, kun sain gradunkin tämän avulla kirjoitettua, että pakko tehdä taas uusi :D

Tällä kertaa aiheena on tuo mahdottomuuksien mahdottomuus eli laihduttaminen. Miksi oi miksi tykkään niin paljon hyvästä ruuasta, karkista ja muista herkuista? Ilman niitä tämä projekti olisi helpompi tai sitten tätä ei edes tarvittaisi.

Noh, joka tapauksessa en ole tyytyväinen nykyiseen ulkomuotooni, joten olen päättänyt tehdä asialle jotain. Joka paikasta saa lukea, että pikalaihdutus ei ole avain onneen, mutta jospa se olisi edes hyvä startti.

Ensimmäisenä koitan karsia ruokavaliosta höttökalorit pois (tai ainakin vähentää) sekä lisätä liikunnan määrää. Liikuntahan on hyväksi keholle muutenkin, ei vain laihdutusmielessä.

Hommasin Joen VoLin kausikortin syksy-kevät, jolla pääsee rajattomasti kaikkiin jumppiin. Se maksoi minulle opiskelijalle (hih) 90 euroa, eli ei todellakaan paha! Olen käynyt kokeilemassa nyt zumbaa, bailatinoa, venyttelyä ja kiinteytystä.

Tämän päivän yhdistelmä - ihana sellainen - oli venyttely + kiinteytys. Venyttelyssä lihakset lämpesivät mukavasti ja tunti oli hyvin rauhallinen temmoltaan, jopa hemmottelua. Kiinteytys oli meikäläiselle blondille sopivan yksinkertaista askellusta ja lihaskuntotreeniä. Kyllä zumbat ja bailatinot jää tuon jälkeen ihan kakkoseksi. Nyt suihkun jälkeen on ihana olo ja odotan pääsyä sohvannurkkaan tapittamaan Salkkareita.

Ai niin. Jos tavoitepaino on 60 kg, niin mikä on sitten lähtöpaino? Rehellisyyden nimissä tähän kysymykseen vastaan: ennätyspaino mitattiin pari viikkoa sitten... 71,8 kg. K-a-m-a-l-a-a.