On se kumma, että kun tajuaa laihtuneensa ns. helposti, niin päästää elämänsä sen jälkeen ihan hunningolle. Alussa olin intopinkeänä menossa jumppaan ja syömässä terveellisesti. Viime aikoina - blaah - olen ollut suorastaan turmiolla.
Olen keksinyt vaikka sun vallan mitä tekosyitä olla menemättä jumppaan (on kiire, on joku tärkeä tehtävä, huono keli ulkona jne.). Ja herkkuja on kulunut kuin entiseen malliin - lähes joka päivä! Onneksi yhteen asiaan olen jo ehdollistunut eli annoskokojen pienentämiseen. Enää ei vain yksinkertaisesti jaksa syödä samanlaisia määriä kuin ennen.
Koululla syömisen ihanuus on siinä, ettei tarvitse tehdä itse ruokaa, eikä tiskata. Lisäksi ruoka on melkeinpä aina terveellistä ja salaattivalikoima hyvä. Edullistakin se on. En usko, että 2,20 euron hintaan saa tehtyä tuollaista ateriaa kotona itselleen. Juurikin yliopistolla syöminen on yksi onnistumiseni perustuksista: puolet lautasesta täyteen salaattia, niin ei tule syötyä yhtä paljon lämmintä ruokaa :)
Vaaka teki ensimmäistä kertaa ikävän yllätyksen hilatessaan painoani puoli kiloa ylöspäin. Vielä viime viikolla iloitsin 68 kilogrammasta, nyt sain ihmetellä vähän isompaa lukua. No en kyllä edes ihmettele. Karkkia, herkkuja, hyvää ruokaa, limpparia, energiajuomaa töissä, alkoholia - siinäpä syyt pienelle painonnousulle. Mutta onneksi ei tuon enempää ole tullut massaa lisää. Taitaa tuo jonkinlainen kuntoilupuoli kuitenkin avittaa, vaikka en mikään ahkera jumppaaja ole ollutkaan! Ja ne vatsalihasharjoitukset kotona ovat jääneet lähes unholaan. Tänään kuitenkin otan itseä niskasta kiinni. Huhtikuun loppuun ei ole enää montaa kuukautta ja kiloja on karistettavana useampi kappale.
