Pitkästä aikaa on motivaatiota kirjoittaa.
Niinhän siinä kävi, että mopo karkasi käsistä, kun personaalinen treenaajani jäi taka-alalle. Ei niinkään liikuntojen kanssa, mutta se syöminen. Minä tyttö nimittäin tykkään syyä.
Lupasin joskus numeraalista faktaa yhteistyöstä ja sitä nyt tuleman pitää. Seitsemän viikon treenauskauden aikana paino tippui n. 68 kilosta 62,7 kiloon elikkäs minun matikkapäällä himpan yli 5 kiloa. Parhaimmillaanhan tuolloin viime kesän lopulla painoin 72 ja rapiat, joten sieltä ollaan tultu alas melkein kymmenen kilogrammaa. Ohhoh!
Noh, ihan lähipäivinä en ole puntarille uskaltautunut, mutta toiveissa on, että sitten kun uskallan, olen edes hieman keventynyt tuosta 62,7:sta.
Tässäpä aikani kuluksi ja työpäivien ratoksi olen pohtinut, miltä minä sitten näytän, kun olen "laiha". Ja mitähän se on kiloissa, 50 kg? Mitähän minun tisseille tapahtuu, laihtuvatkohan nekin? Entä pylly, kyllä sielläkin jonkin verran tavaraa on. Jos nyt kuvitellaan, että rinnat ja peppu säilyvät ennallaan ja saan jostain syystä ihanan litteän massun, niin enhän minä silti vartaloltani mikään missi olisi. Ensinnäkin olisin ihan yhtä lyhyt kuin nytkin ja ihan yhtä tasapaksu kuin nytkin. Minulle ei ole suotu tiimalasin mallista vartaloa, vaan olen sellainen I-kirjain - yhtä leveä joka kohdasta. Olenkin kateellisena katsellut niitä ihmisiä, joiden uuma on hoikempi kuin muu vartalo, olivat he sitten kuinka "lihavia" tai "laihoja" tahansa. Minä en koskaan ole sen mallinen. En minä nätti ollut 45-kiloisena teinityttösenäkään. Olen vain ruma itseni (ja joo, eihän se naamavärkkikään mihinkään tästä muutu!).
Kauhea, mitä itsesäälissä rypemistä, mutta ei taida tuo peilikuva koskaan itseä todellisesti miellyttää, vaikka olisi millainen. Ehkä ongelma on psyykkinen eikä fyysinen? Vaikka kyllä nyt miellyttää vähän enemmän kuin 10 kiloa takaperin.
No comments:
Post a Comment