Kun painaa kahta työtä tukka putkella, ei oikein jää aikaa tehdä mitään ylimääräistä. Kuten harrastaa liikuntaa. Tänään oli kuitenkin kahden yövuoron välissä vapaa päivä, joten otin sukset ja sauvat kainaloon ja suuntasin ladulle.
Tällä kertaa voitelin sukset pikavoiteilla ennen ladulle lähtöä, ja kylläpä sujuttelu sujui mukavasti. Pyöräilin suksineni Kanervalaan, jossa on 1.8 km mittainen valaistu lenkki, jonka hiihdin neljä kertaa. Onhan se kieltämättä tylsää vetää samaa kiekkaa monta kertaa putkeen, mutta Kanervalan latu on meistä nähden lähin. Aikaa sain kulumaan tähän kaikkeen reilun tunnin verran. Hiihtäessä kerkeää ajatella ummet ja lammet: kaikki kivat ja ei-niin-kivat asiatkin. Opetushan se mielessä pyörii tietysti kaikkein eniten...
Tämän päivän kokeilu ja tavoitteenasettelu oli seuraavanlainen: mahtuuko juhlamekko päälle? Tuo samainen iltapuku oli päälläni neljä ja puoli vuotta sitten, ja ajattelin kaikessa tylsyydessäni käyttää sitä firman juhlissa uudemman kerran. Silloinkin se oli jo nafti ja jouduin käyttämään korsettia, kuten aion tehdä nytkin. Itse en saanut vetoketjua ylös asti kiinni. Mutta toisaalta en saanut kiristettyä korsettiakaan optimaaliseen kireyteensä. Tuomio on siis: kyllä se huhtikuussa päälle mahtuu, kun saan vain hovipukijani avukseni!
Ai niin, Anniina käski mitata heittelevän päiväpainon sijasta aina aamupainon. Tuumasta toimeen, punnitsin itseni tänä "aamuna" eli herättyäni klo 12. Tulos oli varsin miellyttävä 67,4 kg. Tästä on hyvä jatkaa.
No comments:
Post a Comment